*

Ville Rajamäki

Kelan tukeman kuntoutuspsykoterapian mittailu

Referoin pohdinnassani The European Federation for Psychoanalytic Psychotherapyn (EFPP) Suomen verkoston lehdistötiedotetta koskien kuntoutuspsykoterapiaa.

Vuoden 2017 syyskuun viimeiseen päivään mennessä sosiaali- ja terveysministeriön kuntoutuksen uudistamiskomitean tulee laatia esitys kuntoutuksen järjestämisestä sote-uudistuksen yhteydessä. Tähän esitykseen kuuluu Kelan tukema kuntoutuspsykoterapia. Esille on tuotu vaihtoehto tuetun terapian lakkauttamisesta, ja terapiaan aiemmin suunnattujen varojen siirtämisestä maakuntiin ostopalvelurahaksi.

Mielenterveydelliset ongelmat ovat Suomessa suurin syy työkyvyttömyyseläkkeeseen yhdessä tuki- ja liikuntaelinten sairauksien kanssa, sekä suuri ongelma sairauspäivien lisääntymisessä. Ongelma ei ole rajoittunut vain työikäisiin. Nykyään muun muassa masennusdiagnooseja annetaan yhä nuoremmille. Ongelma ei ole myöskään yksittäisen henkilön vaan se koskettaa usein koko perhettä esimerkiksi huostaanottotapauksissa, joissa vanhemman tai vanhempien jaksaminen ei enää riitä pyörittämään arkea.

Kelan tukema psykoterapia on ollut vuodesta 2011 lakisääteinen oikeus. Vuonna 2016 tuettua psykoterapiaa sai noin 32 000 henkilöä. Terapiaan pääsy vaatii lähetteen esimerkiksi kunnalliseen hoitoon kolmen kuukauden ajaksi, jonka jälkeen psykiatri tai erikoislääkäri antaa lausunnon suosituksesta kuntoutuspsykoterapiaan. Kelan tukema terapia on suunnattu 16–67-vuotiaille henkilöille, joiden työ- tai opiskelukyky voidaan todeta uhatuksi mielenterveyden häiriön vuoksi. Terapian kesto on enintään kolme vuotta, mutta tuki myönnetään vuodeksi kerrallaan. Yhteensä kolmen vuoden aikana terapiaa korvataan enintään 200 45 minuutin käyntiä enintään 80 kertaa vuoden aikana.

Mielenterveysongelmat ovat edelleen Suomessa tabu ja vaiettu aihe. Jossain elämänvaiheessa koettu mielenterveydellinen alamäki tai kuoppa voidaan nähdä uhkana niin työelämässä kuin ihmissuhteissakin. Kynnys hakeutua hoitoon on korkea. Joskus syynä voi olla oman ongelman vähättely, toisinaan häpeä tai leimautumisen ja syrjäytymisen pelko, vaikka kuntoutusta voidaan verrata tarkoitukseltaan minkä tahansa muun sairauden hoitomuotoon.

Kelan oman seurannan mukaan noin 80 prosenttia kaikista psykoterapiaa saaneista kuntoutujista on täysin työkykyisiä hoidon päättyessä – useat ovat takaisin työelämässä jo hoidon aikana. Lakkauttaminen poistaisi kuntoutusetuuksia koskevasta laista ainoan pykälän 11 a § (15.10.2010/874), joka takaa terapian työikäiselle. Eläketurvakeskuksen selvityksen mukaan mielenterveydellisten häiriöiden vuoksi myönnetyt työkyvyttömyyseläkkeet ovat vähentyneet kolmanneksella vuodesta 2008 vuoteen 2015. Ei ole mahdollista ohittaa sitä faktaa, että kuntoutuspsykoterapian takaaminen osuu tuon aikajanan aiemmalle puolelle. Tilastot siis puhuvat selkeää kieltä terapian positiivisesta vaikutuksesta.

Suuri eettinen ongelma tilanteessa on kuntoutuksen tarpeessa olevien henkilöiden jääminen lain ulkopuolelle. Psykoterapiaa toki olisi edelleen tarjolla, mutta Kela ei korvaisi siitä enää tämän hetkistä osuuttaan, joka on enintään 57,60 euroa kertakäynnistä. Nykyisellään terapiakäynnin omavastuuosuudesta kertyy palveluntarjoajasta riippuen noin 10–20 euroa kerralta; isommilla alueilla – lähinnä pk-seudulla – enemmänkin. Jos Kela ei enää takaisi tätä, nousisi hinnaksi siis vähimmilläänkin lähes 70 euroa – kerralta. Kelan tukemana 70 euroa riittää parhaimmillaan jopa kahden kuukauden terapiakäynteihin kaksi kertaa viikossa. Samalla rahalla jolla saa tällä hetkellä kuusi tuntia, saisi enää 45 minuuttia. Tuntien ja minuuttien kanssa leikittely on toki ainoastaan tilastollista. Tosiasiassa hoito tuskin enää onnistuisi, koska harva työkyvytön ihminen on kykenevä keräämään riittävän määrän rahaa hoitosuhteeseen edellyttäviin, tai sen hyödylliseksi tekeviin, käyntimääriin. Vakuutusyhtiöt harvemmin korvaavat psykoterapiakäyntejä, jos vakuutusta ei ole sattunut ottamaan ennen oireiden ilmaantumista – aina ei tällöinkään. Toisinaan mielenterveydellisesti sairaat jäävät jopa ilman hoitokuluvakuutusta, koska heillä koetaan olevan kohonnut riski sairastua muihin sairauksiin.[1]

Mielenterveysongelmien laajuus tiedetään Suomessa ja maailmalla, jo numerot siitä kertovat. Myös kuntoutujista ja kuntoutuneista on faktaa enemmän kuin tarpeeksi. Maailman terveysjärjestö WHO:n selvityksen mukaan mielenterveyden häiriöt ovat tällä hetkellä maailman kolmanneksi suurin sairaustaakan aiheuttaja, mutta se tulee nousemaan sydänsairauksien ja HIV:n/AIDSin ohi vuoteen 2030 mennessä.[2] Silti tuetun kuntoutuspsykoterapian lakkauttaminen on vaihtoehto. Pelkästään ajatuksen tasolla se on äärimmäisen absurdia. Tällä hetkellä pelkästään mielenterveyden häiriöiden takia Suomessa jää keskimäärin kahdeksan ihmistä päivässä työkyvyttömyyseläkkeelle. Tällaisen ehdotuksen jälkeen voi vain pelätä muuttuisiko lukemat – tai kuinka paljon?

Jokainen mielenterveyskuntoutuja tietää miten tuskaista elämä voi olla, vaikka ei muuta kykenisi tekemään kuin makaamaan sängyssä. Tuetun hoidon poistuminen olisi jättimäinen keskisormi jokaiselle takaisin normaaliin elämään hamuavalle. Inhimillinen kärsimys ei pitäisi olla mitattavissa rahalla, vaikka oikeastaan rahalla mittailu tässä vaiheessa olisi vain puolestapuhuja hoidon merkityksen tärkeydestä. Nuorisotyön valtakunnallisen palvelu- ja vaikuttajajärjestö Allianssin mukaan henkilön syrjäytyessä nuorena, hän tulee maksamaan yhteiskunnalle elinkaarensa aikana yli miljoona euroa.[3] Jos henkilö käy kolmen vuoden ajan maksimimäärän yksilön kuntoutuspsykoterapiassa, hän maksaa yhteiskunnalle 11 520 euroa; ja maksaa sitä vielä pitkään takaisin.

Olen itse toisen vuoden lähihoitajaopiskelija ja kuntoutuspsykoterapian asiakas. Olen vajaan kahden vuoden aikana muuttanut ensimmäiseen omaan asuntooni avovaimoni kanssa, ja saanut opiskelupaikan alalta, joka itseäni kiinnostaa, ja mistä nautin. Olen jo tässä vaiheessa sitä mieltä, että vaikka kuntoutus päättyisi tänään, olen saanut niin paljon tukea, että sen arvoa ei voi nostaa riittävän korkealle. Ilman kuntoutusta saattaisin olla edelleen edellä mainitun sängyssä elämänsä tyhjyyttä miettivän henkilön asemassa. Nyt koen olevani kykenevä elämään normaalia elämää ja mahdollisesti seuraavan vuoden aikana kykenen saamaan jalkaa erilaisten ovien väliin, josta voin lähteä luomaan itselleni pitkäkestoista uraa.

Tarvitsemme esimerkkejä, jotta päätökset tapahtuvat inhimillisesti näkökulmasta. Raha ei saa olla este mielenterveyden ylläpidossa, ja sen häiriöiden minimoimisessa.

Lähteet:

[1] https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/09/15/masentuneen-lahes-mahdotonta-sa...
[2] http://www.who.int/mental_health/management/depression/wfmh_paper_depres...
[3] http://www.alli.fi/binary/file/-/id/665/fid/793/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat